Moikka taas!
Aika kuluu hurjaa vauhtia ja nyt on jo 2vk leikkauksesta!
Muistot kivuista on jo kuollu ja kuopattu ja pystyn tekemään oikeastaan kaikkea ihan normaalisti.
Eilen ajoin autoa ensimmäisen kerran ja hain postista 10 isoa ja vähän vielä isompaa laatikkoa, hyvin meni ajaminen, ainoa vaan että pakki oli vähän hankalaa laittaa kun piti painaa keppi alas.
Laatikoiden kantaminen sujui helposti, ei kertaakaan sattunut mikään nostelu.
Vieläkään en ole muistanut ehtinyt tutkiskella eri rasvoja ja teippejä.
Ehkä tässä viikon sisään.
Haavat paranee nopeeta vauhtia ja mielestäni varsinkin vasen näyttää siltä että siihen ei juurikaan arpea jää näkyviin, niin ohut ja pieni on tällä hetkellä leikkaus kohta.
Kuivaa ihoa sen sijaan haavoissa on, mutta en ole vielä mitään rasvoja laittanut, pitääkin soitella Fin-Estille ja kysyä että puhuttiinko siellä 2pv vai 2vk tikkien poiston jälkeen kun niitä voi ruveta käyttämään.
Luulen kuitenkin että alotan varovasti bepanthenilla ja sitten kun ruvet lähteneen kokonaan niin sitten jatkan ehkä jollain arpirasvalla.
tulipas epäselvät kuvat..
Ainiin, tänään aamulla kävin vaa'alla ja ilokseni lukemat oli tulleet alaspäin!
Tiedänkin että painoa tulee jäämään enemmän kun ennen leikkausta sillä nämä tissitkin painavat "pikkasen" enemmän kun edelliset rukkaset.
Milloinkohan muu kroppa on samoissa mitoissa kun ennen leikkausta?
Tosin kaikki omat farkut yms menee jo heittämällä päälle joten siinä mielessä olen tyytyväinen :)
Tosin kaikki omat farkut yms menee jo heittämällä päälle joten siinä mielessä olen tyytyväinen :)
ennen (30.7) jälkeen (3.8) ero 2vk leikkauksesta 14.8
(suluissa ero alkuperäiseen)
paino 50,6kg 52,8kg 2,2kg 51,6kg (+1kg)
rinta 79cm 87,5cm 8,5cm 89cm (+10cm)
vyötärö 62cm 66cm 4cm 65cm (+3cm)
navan kohta 72cm 76cm 4cm 76cm (+4cm)
lantio 79cm 82cm 3cm 81cm (+2cm)
En ymmärrä miksi blogi muuttaa tätä mun "hienoa taulukkoa" kokoajan ihan minikokoiseksi.
Vika siis ei tietenkään voi olla käyttäjässä ;)
Ainiin, oli pakko ottaa vielä kuvia paita päällä ilman liivejä, itse kun olen kattonut itteäni peilistä joka päivä tukiliivien ja paidan kanssa niin välillä miettinyt onko nää liian pienet, ilman liivejä vastaus on että ei ole :D
Pitäis vaan takoa se omaan päähän että noi liivit on sen verta napakat että rinnat näyttävät pikkasen pienemmiltä niiden kanssa verrattuna siihen että saa oikeat liivit käyttöön.
sivusta
alhaalta päin kuvattuna
PS. Mulla on muitakin paitoja, nauratti vaan ku kuvia lisäilin että sama paita ku viime kuvissa sattumalta päällä :D
Upealta näyttää jo nyt. Olitko tyytyväinen Fin-Estin palveluun?
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaItsekkin olen tosi tyytyväinen lopputulokseen!
Muutenkin olen tyytyväinen palveluun Fin-Estin puolesta, noin viikko ennen leikkausta aloin ressaamaan kaikesta (koosta, kivuista, lopputuloksesta, netistä luetuista jutuista yms) ja laitoin varmaan 10 spostia ja jokaiseen sieltä tuli vastaus todella nopeasti.
Ja kaikki mitä kysyin niin kaikkeen vastattiin :)
Matka Tallinaan, sairaalassa olo, kotiin meno, tikkien poisto, nämä kaikki on mulla ainakin sujunut ilman ongelmia ja paraneminen nopeaan joten en voi muuta kun suositella :)
Mulla kävi ihan sa ahaa ilmiö pari iltaa sitten. Odottelin suihkun jälkeen että saisin puhtaat liivit käyttöön, ne oli siis pestyt mutta hieman vielä kosteat. Meille oli tulossa pikavisiittille eräs miehen tuttu käymään niin heitin paidan päälle, mutta todettiin sit miehen kanssa että laitan suosiolla ne vähän kosteet liivit alle :D
VastaaPoistaJäätävät tykit ;)
Hyviltä näyttää noi sun arvet jo!!!
Mä en oo vielä rasvaillu mutta muistaakseni niissä lappussissa luki että aikasintaan pari pv tikiirn poiston jäljeen voi alkaa rasvailla.
Mut jis sä kerran varmistat asian vielä niin hihkaa mullekkin ;)
VP
Mä luulen että miehes kaveria ei ois haitannu vaikka ei ois ollu liivejä ;D
PoistaMiltä sun arvet näyttää?
Mä en oo vielä(kään) muistanu soittaa ku on paljon tän syksyn duunin kanssa hommia mitä pitää muistaa ja tehdä.., ehkä huomenna muistaisin Fin-Estille soittaa? (mitätodennäkösemmin en muista) :P
No sen ensimmäinen kommentti (siis sen kaverin) heti leikkauksen jälkeen kun nähtiin, olikin "moi, näytä tissit" -.- miehet !!
PoistaMulla on kokonaan vasemmasta ruvet irronnut ja arpi on tosi siisti ja hailakka. Oikeassa taas on rupea vielä paljonkin!!! Voin pistää sulle fb kuvaa jos haluut ne nähä :D
Nyt alkaa jo nää tykit olla ihan arkipäivää. Ei niitä enään silleen muista, tulee mukana ;) paitsi ohimennen jostain kaupan ikkunasta/peilistä aina kattoo et "wau, mullahan on tollasetki" ;)
Muistatko muuten saiko kaarituellisia liivejä alkaa käyttää millon? Oliks se 2kk jälkeen..vaikka mä oon kyllä nyt tykästyny näihin sporttiliiveihin, että varmaan jatkan tälläsellä linjalla vielä pitkään :D
Ja kamalan kova halu olis jo treenaamaan!!! Ihan järkyttävää kun ei silleen oikeen mitään voi vielä tehä!
VP
Moikka, sori ku on vastaus kestänyt!
PoistaMulla on ollut ihan tajuton kiire töiden parissa, ollut koulutusta ja töitä ja töitä ja töitä, nyt oli pakko tulla vastailemaan kommentteihin.
Laita hei kuvaa miten sulla on parantunu, on kiva vertailla!
Laittelen kuulumisia joku ilta kun jaksan ja kerkeän, nyt vastailen näihin ja meen nukkumaan :)
Moi! Onko kellään operoidulla sattunut seuraavaa: Haavat ummessa ja alkaneet tihkuuttamaan keltasta nestettä? Mulla nyt vkl alko ja kiitos firmalle, sain loistavaa palvelua ja lohtua läpi vuorokauden kun kauhulla soitin. Kävin myös lääkärillä näyttämässä kun heidän lääkärillään oli täällä pohjolassa päin konsultaatiopäivä. Mitään tulehdusta ei la ollut vielä mut sit su iski hirveet kivut ja tykytys oikeeseen rintaan, oikeestaan kainalon seudulle... Nyt todettiin et todennäköinen seroma mutta ystävällisesti laittoivat reseptin lähiapteekkiin jotta voin sen hakkee siitä tänään ja alotella nesteiden poistoo ettei vaan menisi proteesiin saakkaa. Se olis kyl aika fiasko =(
VastaaPoistaVoi ei!! Ihan kamalaa!!!!
PoistaOnko antibiootti ehtinyt vielä vaikuttaa mitenkään?
Toivottavasti saisit kuurilla ton kuntoon ettei tarvii lähtee operoimaan uudestaan. Millon sulle laitettiin implantit?
VP
Tykytystä vielä jälellä... Nestettä näyttää valuttavan entistä enemmän mut se kuuluu asiaan, kun se seroma haluaa musta ulos (ja tule nopeasti!!!!). Punoitusta on mut 10 pvn kuuri niin uskoisin et alkaa viimeistään huomenna vaikuttamaan. Kyllä tympäsee =( Mä oon niin ihastunut näihin uusiin boobseihin ja olis ihanaa päästä jo pitämään päivisin oikeita liivejä mut haava repsottaa niin ei toivookaan =( Leikkaus oli siis 29/7....
PoistaHui!
PoistaTosi pelottavaa!
Mikä on vointi nytte??
Onko kaikki tullu jo pois?
Anteeksi että vastaus on kestänyt, on ollut paljon työkiireitä :/
Juu enää ei nestettä valu. 2 sulamatonta tikkiä tuli ulos samaisesta rinnasta ja todnäk ärsyttivät sitä reikääkin. 10 siis ab kuuria söin ja viikko aloituksen jälkeen loppui vuoto. Juuri laitoin firmalle kuvia kun otin ihoteipit (perhoslaastarin hetkeksi kuvan oton ajaksi pois...) mut panin ne takas koska rupea on vielä aikapaljon.... Voihan tätä! Toivottavasti oot kondiksessa itte =)
PoistaMiten tuo lantion ja vyötärön ympäryksen kasvu selittyy?Muutamassa päivässä lantio kasvaa monta cm?Onko se turvotusta ja tuleeko sitä joka puolelle,mitä ihmettä?
VastaaPoistaMoikka!
PoistaMulla ja ainakin mun tutuilla jotka on käynyt leikkauksessa on tullut turvotusta ja heti leikkauksen jälkeen voi näyttää siltä kun olisi raskaana eli itse luulen (en siis tiedä varmasti) että johtuu kaikista lääkkeistä, nukutuksesta, leikkauksesta yms.
Eli ei onneksi ole mitään pysyvää vaikka aluksi ihmetyttää :)