lauantai 3. elokuuta 2013

Leikkauksen odottelua ja PVK + ultra

Leikkauksen odottelu ei juurikaan jännittänyt sillä meillä oli koko kesä täynnä ohjelmaa.
Noin viikkoa ennen leikkausta varailin aikaa PVK + ultraan ja silloin vasta ymmärsin että pk-seutulaiset ohjataan automaattisesti Fin-Estin yhteistyökumppanille.
Sieltä yritin varata aikaa näin lyhyellä varoitusajalla ja ainoa aika oli 30.7 ti joka ei minulle käynyt.
Onneksi sain sitten lähetteen jonka kanssa pääsin Diacoriin käymään.

(Huomasin muuten että aika isot hintaerot näissäkin on!
Heidän yhteistyökumppanin kautta hinta noille oli n.200e ja Diacorin kautta 102e!)

Vuoroani odotellessa Diacorissa ensi kertaa jännitys iski, mihin ihmeeseen olin ryhtymässä!?

Vuoronumero kädessä käteni tärisivät ja jännitti aivan sairaasti, verikoe oli onneksi tosi nopea ja pisti vaan pikkasen (jännitän aina vähän verikokeiden ottoa)
Ultraan mentäessä hoitaja ihmetteli olenko löytänyt kyhmyn/ onko sukurasitetta kun näin nuori (25v) on menossa rintojen ja kainaloiden ultraan.
Kerroin hänelle että olen menossa viikon päästä rintojen suurennukseen, pikkasen hän hämmästyi mutta oli kuitenkin tosi asiallinen ja mukava.
(Olin myös kuullut näitä tarinoita että hoitajat ovat jotenkin tylyjä kun kuulevat että on menossa rintojen suurennukseen)

Lääkäri kun tuli niin hän oli oikein mukava, n.40v mies ja hän kyseli että milloinkas on leikkaus edessä, juteltiin niitä näitä ja tuli tosi rento fiilis koko operaatiosta.

Tulokset sain heti mukaan ja kaikki oli kunnossa niinkun ajattelinkin.

Tästä eteenpäin viikko leikkausta odotellessa kului pinna tiukalla ja vähillä unilla sillä jännitin ihan hirveästi operaatiota.

Miehen piti ensin lähteä mukaani, mutta päätimme että hän jääkin lasten kanssa kotiin ja ystäväni lähtisi mukaani.

Seuraavassa postauksessa kerron leikkauspäivästä sekä lisäilen ennen ja jälkeen kuvia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti